Elämänkaarityöskentely
Muistoa kunnioittaen
Muistoa kunnioittaen, muistotilaisuuksista tuttu ilmaus, on puhutteleva, kun sijoitamme sen oman elämämme vaiheiden tunnistamisen yhteyteen. Olemme liian usein tottuneet jättämään menneisyydessämme tapahtuneet muistot vähätellen omaan arvoonsa. Tästä sanonnasta havaitsemme, että sana arvo on otettu kielessämme myös mitätöivään käyttöön. Muistoilla, sekä voimiamme kuluttavilla että voimaannuttavilla, on merkitystä identiteettimme kannalta. Niillä on arvoa. Jotkut vanhat sanonnat tukevat siis muistojen mitätöimisen kulttuuria. Olemme tottuneet kuulemaan kevyesti ilmaistut sanonnat ’joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään` tai ’aika parantaa haavat’. Tiedämme, että hyvä vanhuus on muistelemisen aikaa. Muistoja ja tarinoita pidetään tärkeinä oman elämän jäsentämiseksi. Terapeuttisessa työskentelyssä nähdään muistojen ja muistelemisen merkitys tärkeänä missä tahansa elämänvaiheessa, kun on tarpeen pysähtyä oman elämän tapahtumien äärelle.
Muistojen kunnioittaminen onkin elämän kysymys
Monet meistä kokevat muistelemisen vaikeaksi, koska voimia kuluttavat muistot ovat jääneet jumiin elämän eri tapahtumien ja vaiheiden alle. Erilaisten torjumismekanismien avulla olemme näennäisesti pystyneet tyynnyttämään elämämme. Tiettyyn rajaan saakka se onkin ollut tärkeä selviytymistapa. Olemme tottuneet jättämään menneen elämän muistoineen taaksemme. Kipeät muistot on painettu unohduksiin hankalina ja elämää vaikeuttavina kokemuksina. Sanomme usein, ettemme muista lapsuuttamme tai nuoruuttamme. Se tuntuukin ihan todelta. Kuitenkin jumiutuneet muistot ovat läsnä tässä päivässä kuluttaen voimavarojamme. Niiden muistelu tarvitsee aikaa, turvallisuutta, rauhaa, usein tukea ja oikeanlaisia työvälineitä.
Elämänkaariryhmä muistelun apuna
Monet vertaistukiryhmät tekevät arvokasta työtä auttaen ottamaan vaikeitakin muistoja osaksi omaa elämäntarinaa. Yksi tällainen vertaistukea antava toimintamuoto on elämänkaariryhmä. Vuonna 1996 aloitimme Jyväskylässä elämänkaariryhmän, jossa jokainen työskenteli aluksi oman elämänkaarensa äärellä. Yksilötyöskentelyn aikana ryhmän jäsenet tekivät elämänkaarensa paperille käyttäen kirjoittamista, värejä, lehtileikkeitä, erilaisia symboleja jne. Elämänkaarelle rohkaistiin löytämään myös elämää kuormittavat, vaikeat, jopa traumaattiset tapahtumat. Yksilötyöskentelyvaiheen jälkeen jokaisella oli aika kertoa ryhmässä omaa tarinaansa tekemänsä elämänkaaren avulla. Metodi oli tuttu monista aiemmista yhteyksistä, uutta oli se, että jokainen sai myös rukouksen avulla hengellistä tukea elämänkaaren vaikeiden ja raskaiden vaiheiden muistelemiseen. Elämän hyvistä ja voimia antaneista vaiheista myös opettelimme rukouksessa kiittämään.
Elämänkaariryhmässä havaitsimme, että elämän visualisointi aikajanan tai kaaren avulla auttoi jäsentelemään elämää. Ryhmässä jakaminen oli helpotusta ja selkeyttä antavaa. Huomasimme, että hyvin yksityisiksi koetut asiat ovatkin huomattavasti yleisempiä kuin mitä olimme tienneet. Vaikeat tunteet saivat tulla näkyväksi ja jopa niiden uudelleen kokeminen osoittautui auttavaksi. Ryhmiin syntyi syvä yhteyden kokemus ja tapahtui monia hoitavasti korvaavia asioita. Traumaattisilla kokemuksilla on taipumus jäädä loisen tavoin syömään voimavarojamme. Muisteleminen mm. elämänkaarityöskentelyn avulla mahdollistaa traumaattisten kokemusten sanoittamista osaksi identiteettiämme. Vaikeimmatkin kokemukset voivat läpi käytyinä muuttua elämän rikkaudeksi ja rohkaista meitä havaitessamme, miten monin tavoin olemme tulleet autetuiksi. Elämänkaarityöskentelyssä voimme samalla saada kartoitetuksi niitä voimavarojamme, joiden avulla olemme selviytyneet vaikeimmistakin tilanteista. Noiden voimavarojen vahvistaminen on tärkeää. Väärä syyllisyys ja häpeä tulevat työskentelyn avulla sanoitetuksi ja niiden vääristävä vaikutus raukeaa.
Elämänkaarityöskentelymetodi otettiin käyttöön vuonna 2000 aloitetussa Rikotusta eheä -terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa ryhmäprosessityöskentelyyn. Koulutuksen ohessa järjestetyillä terapeuttisen sielunhoidon viikoilla elämänkaarityöskentely on ollut merkittävä osa osallistujien hoitavaa prosessia. Juuri ryhmäprosessin osuudesta olemme saaneet poikkeuksetta rohkaisevaa palautetta. Kuulin juuri vastaavaa metodia käytettävän maahanmuuttajien kanssa erityisesti traumatyöskentelyssä. Elämänviiva voidaan siinä rakentaa esimerkiksi kivistä. Kivet erimuotoisina saattavat kuvata hyvin erilaisia kokemuksia ja tunteita. Erityisten traumoja kuvaavien kivien kohdalla pysähdytään käsittelemään vaikeaa kokemusta ja sanoittamalla tapahtumia otetaan hallintaan trauman vaikutuksia. Näin muistojen kunnioittaminen antaa uutta tilaa edessä olevalle elämälle kaikissa kulttuureissa.
(Kalevi Rautjoki, Sielunhoitoterapia -lehti 2016)
Leena Junnilan henkilökohtainen kehityskertomus ja kuvaus kiintymyssuhdenäkökulman huomioimisesta sielunhoitoterapiassa ja kristillisessä psykoterapiassa.
